Uskontonto- ja katsomusdialogia voidaan toteuttaa monien erilaisten muotojen kautta. Osa vuoropuhelusta on organisoituja, osa taas spontaaneja kohtaamisia vailla ennakkosuunnitelmia. Dialogi voi koskea ihmisen uskonnon tai katsomuksen harjoittamista tai olla enemmänkin tiedon jakamista ja yhteistä toimintaa. Vuoropuhelua voidaan käydä niin oppineiden kesken kuin keskustelemalla vaikkapa naapurin kanssa.

Dialogi voidaan ymmärtää prosessiksi, joka tuo esiin sekä yhteistä ymmärrystä että todellisia eroavaisuuksia. Omista, itselle merkityksellisistä arvoista tai näkemyksistä ei tarvitse luopua kuunnellakseen ja kunnioittaakseen muita. Vuoropuhelussa on mahdollista löytää toisten kanssa yhteistä arvopohjaa ja yleisinhimillistä perustaa, mikä mahdollistaa yhteistyön esimerkiksi rauhan, oikeudenmukaisuuden ja tasa-arvon edistämiseksi sekä ympäristön suojelemiseksi.

On hyvä muistaa, että jokaisella yksilöllä ja  on omat syynsä ja tavoitteensa olla mukana vuorovaikutuksessa. Nämä tavoitteet myös jakavat dialogia sen erilaisiin muotoihin. Jollekulle tärkeintä on yhteinen toiminta, toiselle rauhan ja suvaitsevaisuuden edistäminen, kolmas taas tavoittelee moraalisten arvojen yhteyttä.

Vuoropuhelu voidaan jakaa intialaisen teologin ja uskontodialogiasiantuntijan Stanley J. Samarthaa mukaellen arjen, toiminnan, kokemuksen ja asiantuntijoiden dialogiin. 

Arjen vuoropuhelu

Yksi, ehkä arkisen elämän sujumisen kannalta tärkein dialogin muoto on, että kansalainen haluaa elää kaikessa rauhassa naapureidensa kanssa heidän uskonnollisesta tai katsomuksellisesta vakaumuksestaan huolimatta. Tämä voi merkitä arkielämässä tapahtuvia spontaaneja kohtaamisia ja ystävällisiä eleitä ilman tarkasti mietittyjä tavoitteita.

Toiminnan vuoropuhelu

Tämän tyyppisessä toiminnan dialoginakin tunnetussa vuoropuhelussa voidaan yhteisten arvojen pohjalta ajaa jotakin hyväksi katsottua tavoitetta. Se voi tarkoittaa esimerkiksi osallistumista rauhanomaisiin mielenosoituksiin, työskentelyä hädänalaisten auttamiseksi tai uusien, ekologisesti ja sosiaalisesti kestävien yhteiskunnallisten ratkaisujen etsimistä.

Kokemuksen vuoropuhelu

Kokemuksen dialogi tuo vahvasti esille ihmisen uskonharjoittamisen. Tämäntyyppisessä dialogissa on vahvasti mukana kokemuksellista uskonilmaisua ja se mahdollistaa uskonnon tarkastelun ihmisten henkilökohtaisten tulkintojen kautta. Ruohonjuuritason kokemuksen dialogissa liikutaan ihmisten herkällä henkilökohtaisella alueella, mikä kysyy luottamusta. Turvallisuuden ja luottamuksen herättämiseksi dialogin ensimmäisillä tapaamiskerroilla voidaan lähteä liikkeelle siitä mikä osallistujia yhdistää. Esimerkiksi uskontojen pyhistä kirjoista ja teksteistä voidaan lähteä aluksi etsimään yhteisiä teemoja. Vasta tapaamiskertojen lisääntyessä ja luottamuksen kasvaessa siirrytään kertomaan henkilökohtaisista uskoon liittyvistä asioista. Kun ilmapiiri on hyvä, kestää keskustelukenttä paremmin myös eriäviä mielipiteitä. Yhdistäviä ja erottavia tekijöitä voidaan etsiä kaiken aikaa, kunhan erojen etsiminen tehdään toista kunnioittavassa eikä väheksyvässä hengessä.

Asiantuntijoiden vuoropuhelu

Asiantuntijoiden dialogi tarkoittaa tieteellisesti, katsomuksellisesti tai uskonnollisesti oppineiden välistä vuoropuhelua. Keskustelun paikkoja tämän tyyppiselle kohtaamiselle voivat olla vaikkapa konferenssit, symposiumit, seminaarit ja  paneelikeskustelut. Keskustelua voidaan käydä esimerkiksi uskontojen dogmaattisista oppisisällöistä, uskontojen ja katsomusten käsitteistä, rituaaleista ja symboleista yhteyksiä ja eroja rakentavassa hengessä tarkastellen.

Lisää katsomusdialogin tavoitteista ja näkökulmista voi lukea mm. esseestä Hyvä tietää uskontodialogista, erityisesti s. 20-23.